One Desire

ONE DESIRE modernia melodista rockia soittava yhtye

One Desire

ONE DESIRE modernia melodista rockia soittava yhtye, joka julkaisi alkuvuodesta virallisen debyyttisinglensä “Hurt“. Kappale on huomioitu hyvin mediassa ulkomaita myöten ja nousi Spotifyn viraalilistan ykköseksi Suomen lisäksi myös Ruotsissa.

Yhtye julkaisi tänään 10.3 uuden musavideon Apologize, katso uunituore video tästä

Bändi sai alkunsa rumpali Ossi Sivulan ryhtyessä keräämään muusikoita ja ystäviä uuteen projektiinsa. Vuosien kuluessa projektin jäsenet vaihtuivat ja uusia biisejä hiottiin. Vuonna 2014 tekeminen sai uuden sysäyksen, kun tuottaja Jimmy Westerlund (mm. Negative, Jonne Aaron, Sturm und Drang, Pitbull, Joel Madden) lähti projektiin tuottajaksi. Jimmyn kautta yhtyeeseen päätyi lopulta myös huippusuosiota Suomessa ja maailmalla nauttineesta Sturm Und Drangista tuttu laulaja André Linman.

Andrén tehtyä muutaman kappaleen bändin kanssa, alkoi kokoonpanon tyyli vähitellen muotoutua. Vuonna 2016 Ossi ja André pyysivät Jimmyä liittymään bändiin ja tällä kokoonpanolla syntyi One Desiren debyyttialbumi. Pian albumin nauhoitusten jälkeen porukkaan liittyi vielä basisti Jonas Kuhlberg (Paul Di´Anno, Cain´s Offering, MyGrain), jonka ansiosta yhtyeen lopullinen kokoonpano varmistui.

Yhtyeen nimeä kantava debyyttipitkäsoitto saadaan kauppoihin 24. maaliskuuta maailmanlaajuisesti. Ensimmäiseksi singleksi on valikoitunut kappale nimeltään “Hurt”, joka on nyt kuultavissa musiikkipalveluissa ja katsottavissa musiikkivideon muodossa.

Tsekkaa video tästä

Bändi suuntaa ensimmäiselle kiertueelleen Britanniassa 20. huhtikuuta yhdessä ruotsalaisen Eclipsen kanssa jatkaen Brittikierroksen jälkeen suoraan Keski-Eurooppaan, jossa bändi nähdään Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Belgiassa, ja pyrähdys päättyy toukokuun kuudentena Kööpenhaminaan.

Jo ennen ulkomaan-keikkojaan One Desire nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella Brother Firetriben lämmittelijänä 13. huhtikuuta.

ONE DESIRE on:

Jimmy Westerlund (Kitara)
André Linman (Laulu)
Ossi Sivula (Rummut)
Jonas Kuhlberg (Basso)




Uutiset

10.8.2016

VIENTITOIVOJA, TUORETTA METALLIA JA NUORIA TÄHTIESIINTYJIÄ

Tamperelainen kaupunkifestivaali Lost In Music täyttää pyöreitä vuosia lokakuussa 2010-luvun pop-lupauksia, räppiä, punkkia ja maailmanmatkaajia. Muu..
Lisää »

3.8.2016

Tule talkoisiin!

Uuden musiikin festivaali Lost In Music järjestetään 10. kerran 6.-8.10., ja sinut on kutsuttu kemuihin! Etsimme etenkin reippaita street team -jäsen..
Lisää »

EVERY BAND WANTS TO BE FOUND

Yhteistyössä / In Collaboration With:

Musiikki ja Media -logo EN 

 

tiketti-logo   Gramex-logo Nem Agency logo   Citysound    TAMK  FUN-logo     Dream Hostel & Hotel Logo Eventmore Logo Black RGB (kopio).jpg