UUTISET

31.08.2016

KANSAINVÄLISESTI NOTEERATUT ALMA JA VENIOR TAMPEREELLE LOKAKUUSSA


LOST IN MUSICIN VIIKONLOPPU ON TÄYNNÄ MIMMIENERGIAA JA SOME-TÄHTIÄ

Tamperelainen kaupunkifestivaali Lost In Music vyöryttää lokakuuhun joukon nuoria artisteja, joiden urat ovat käynnistyneet rytinällä. Alma (kuvassa yllä) on tämän hetken puhutuin pop-tähti, vaikka on julkaissut vasta kaksi kappaletta. 20-vuotias Alma solmi alkukesästä merkittävät kansainväliset levityssopimukset, ja ensisinkku Karma on hurmannut paitsi koto-Suomessa, myös Saksassa ja Yhdysvalloissa. Ensimmäinen täyspitkä keikka oli Flow-festivaalilla elokuussa.


VENIOR säveltää elektronista poppia ja hiphoppia yhdistelevää musiikkia Tukholmasta ja Lontoosta käsin. Laulajan läpimurtoa ovat ennustaneet esimerkiksi Spotify ja YleX. Myös Evelina on matkalla koko kansan poppariksi. Kesällä yli 40 keikkaa heittäneen Evelinan sinkut Sireenit ja Honey nousivat listaykkösiksi, ja syksyllä hän kisailee Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Viime vuoden Lost In Musicissa pikkulavoilla esiintyneet VENIOR ja Evelina ovat kasvattaneet suosiotaan huimasti ja valtaavat seuraavaksi festivaalin suurimman tapahtumapaikan Tullikamarin.

Arttu Lindeman on somen supertähti, jolla on yli 150 000 seuraajaa YouTubessa. Biisit Läikkyy ja Faijas ovat komeilleet Spotifyn soitetuimpina, ja Blockfestillä Lindeman esiintyi täydelle teltalliselle. Vloggaaja-räppäri jakaa slotin laulaja-lauluntekijä Ollien kanssa.

Venior

Sähkönsininen sopii elektropopparille, tuumaa Venior.

 

KANSANMUSIIKIN UUDET VAATTEET

Nykykansanmusiikki elää kukoistuskauttaan. Ennakkoluulottomat artistit sekoittavat folk-melodioihin modernista popmusiikista tuttuja elementtejä ja käyttävät perinteisiä soittimia kekseliäästi. Kaustisen kansanmusiikkifestivaali on valinnut Lost In Musiciin kolme innovatiivista kansanmusiikkiyhtyettä.

Antti Paalanen haastaa käsityksiä harmonikkamusiikista ja vie parjatun instrumentin juhannuskoivun alta teknoreiveihin. Haaga Folk Machine on folkin monitoimikone, joka yhdistää pelimannimusiikin rokkiin ja bluesgrassin kelttiläissävelmiin. Topi Sahan vahvatunnelmaisen folk-rockin esikuvia ovat Atlantin takaiset jättiläiset Bob Dylanista Bruce Springsteeniin.

Antti Paalanen
Antti Paalanen katsoo sinua tuomitsevasti, mikäli jätät saapumatta harmonikkareiveihin.

 

FESTIVAALI DEBYTOI UUSISSA TAPAHTUMAPAIKOISSA

Suomalainen jazz ja sen laajalle ulottuvat rönsyt ovat valokeilassa uudella tamperelaisella Eclipse Jazz Clubilla, joka esittäytyy osana Lost In Musicia. Muun muassa kansainvälistä menestystä niittänyt ja genremäärittelyjä pakeneva Elifantree nähdään Eclipse-klubilla Ylioppilasteatterilla. Aikoinaan esimerkiksi pornoteatterina toiminut Ylioppilasteatteri on ensimmäistä kertaa käytössä Lost In Musicin aikana.

Solo Sokos Hotel Tornin alakerrassa sijaitseva Paja Bar toinen Lost In Musicin uusista tapahtumapaikoista. Paja Barin keikat ovat yleisölle maksuttomia, ja siellä esiintyvät torstaista lauantaihin esimerkiksi Lake Jons ja Jonathan Rundman, joka saapuu Suomeen Yhdysvalloista saakka.

 Lake Jons

Kolme hyvää syytä mennä Lake Jonsin keikalle. 

-------

JULKISTETUT ARTISTIT 31.8.2016:
Alma, Antti Paalanen, Arttu Lindeman x Ollie, Awake Again, Blind Channel, Diison, Elifantree, Evelina, Gasellit, Green Light District, Haaga Folk Machine, Iron Imperium, Jaakko Aukusti, Jonathan Rundman (USA), JV, Kauriinmetsästäjät, Kingfish, Koria Kitten Riot, Kriget (SWE), Lake Jons, Legioona, Mouhous, Negatiiviset Nuoret, NEØV, Njet Njet 9, Pekko Käppi & K:H:H:L, Phenomenal Creature, Planet Case, Poketto Naifu, Rantama Trio, Retro Station, Salaliitto, Sonic Syndicate (SWE), Suomen Zorro, Temple Balls, The Alleyway Wolves, Tommishock & Kalifornia-Keke, Topi Saha & Valtatie 13, Tre-Funk III, Tuomo & Markus, Underwater Sleeping Society, Venior, White Balance, Vilma Timonen Quartet

AIEMMAT JULKISTUKSET:
Atomirotta, Cina Polada, Ellinoora, Ikinä, Kauniit & Uhkarohkeat, Koitos, Lasten Hautausmaa, LEO, Mira Luoti, Mørket, Nightbird, Nopsajalka, One Morning left, OX79, Rust N’ Rage, Sans Parade, The Holy, The Wrecking Queens, Town of Saints (NED), Tryer, Töölön ketterä, Van Dammes, View, Vilma Alina

Metal Export Finland to 6.10. (Jack The Rooster ja YO-talo):
Arion, Ember Falls, Fear of Domination, Kobra & The Lotus (CAN), Ranger, Somehow Jo!, Whispered, Whorion

-------

LIPUNMYYNTI:
Lost In Music -liput myy Tiketti. Tullikamarin keikoille yksittäislippuja on saatavilla myös Lippupisteellä.

Festaripassi alk. 42,50€ / 32,50€ (alennettu hinta opiskelijoille ja Tampereen seudun Osuuspankin kanta-asiakkaille)
Metal Export Finland -passi alk. 16,50€.
Yksittäisliput alk. 11,50€.

lostinmusic.fi
facebook.com/limfest
twitter.com/limfest
instagram.com/limfest
#lostinmusic2016

Facebook

10.04.2017

Lost In Music 2017 talkoolaishaku on käynnistynyt! Varaa paikkasi iloisessa joukossamme jo nyt ja täytä talkoohakemus. Talkoohommat on hyviä hommia!...
Lue lisää ›

Twitter

RT @anttosenheidi: Viikonlopun parhaat @limfest-keikat: The Holy, Antti Paalanen, Topi Saha & Valtatie 13 sekä Lake Jons. Livemusa paras mu…
6:55 PM Oct 13th

EVERY BAND WANTS TO BE FOUND

Yhteistyössä / In Collaboration With:

Musiikki ja Media -logo EN 

 

tiketti-logo   Gramex-logo Nem Agency logo   Citysound Osuuspankki-logo   TAMK Suur-Tampere FUN-logoBand On The Web -logo     Dream Hostel & Hotel Logohliljeroos-logo-web.png