right-svg-background left-svg-background

EGOKILLS

Tamperelainen hippimetallibändi Egokills on tehnyt musiikkia kaksitoista vuotta, soittanut keikkoja yhteensä kolmessatoista maassa. Egokills esittelee syyskuussa 2023 kolmannen, yhtyeen nimeä kantavan albuminsa. Tulevan albumin monipuolisessa biisikattauksessa tasapainoillaan valon ja pimeyden välilä. Keikalla yhtye on aito rock-bändi, joka soittaa oikeilla soittimilla ja suurella rakkaudella.

Egokills on tähän mennessä julkaissut kaksi kokopitkää albumia. Jo kolme Euroopan kiertuetta tehnyt yhtye aikoo uuden levynsä tiimoilta jatkaa samaa rataa ja valloittaa festivaalilavoja sekä kotimaassa, että Euroopassa.

Instagram Instagram Facebook Facebook Spotify Spotify Youtube Youtube