Aaltoja on tamperelais-jyväskyläläinen emon ja post hardcoren tontilla mylläävä, vuodesta 2018 toiminut yhtye, joka julkaisi hiljattain ensimmäisen albuminsa. Aion unohtaa tän kaiken -nimeä kantava täyspitkä sai alan kuulijakunnassa lämpimän vastaanoton.
Aaltoja-yhtyeen jäseniä yhdistää innostus tunteentäyteistä musaa ja kauniita melodioita kohtaan. Bändi ilmoittaa inspiroituneensa mm. Touché Amorén, Have Heartin, Abduktion ja American Footballin äänimaailmoista.
Keikkoja Aaltoja on ehtinyt tekemään kiitettävän määrän ja livenä bändi onkin ehdottomasti parhaimmillaan – Lost In Musicin lavalla tullaan näkemään energinen ja suuria tunteita kaihtamaton esitys.
Aaltoja esiintyy torstaina 5.10. Maanalaisessa osana Radio Helsingin Korkeajännite-ohjelman kuratoimaa iltaa.