right-svg-background left-svg-background

ANTIVALENT

2016 perustettu Antivalent on Seinäjoelta lähtöisin oleva nelihenkinen, modernia ja energistä vaihtoehtorockia tarjoileva yhtye. Pohjoismaisten sekä skandinaavisten jylhien ja jykevien rock-poljentojen siivittämänä kappaleissaan yhdistellään puhtaiden, jopa grungehtavien laulumelodioiden ja särökitaroiden lisäksi myös sekä utuisia että haikailevia kaikumaisemia. Musiikkityylissä kunnioitus erinäisiä omien genrejensä hallitsijayhtyeitä, kuten Disco Ensemble, Lapko, Placebo ja Biffy Clyro, onkin huomattavissa omintakeisella otteellaan. Yhtye on taipaleellaan ehtinyt julkaista yhdeksän singleä ja EP:n lämmitellen myös lauteita ikonisille suomalaisille rock-yhtyeille kuten Apulanta, Von Hertzen Brothers ja Sara.

 

Alkuvuodesta 2020 yhtye aloitti kunnianhimoisesti esikoisalbuminsa työstämisen; tulevaa materiaaliaan jäsenet kuvailevatkin modernin stadionrockin sekä värikkään post-punkin risteymäksi. Räväkkyyttä debyyttialbumilleen tuo mukanaan myös Jussi Ylikosken (Moon Shot, Disco Ensemble) tuottamat yksittäiset kappaleet. Tulevan debyyttialbumin toisen singlelohkaisun (Raven) myötä yhtye pääsi osaksi suurempaa mediaa ja julkisuutta YleX:n valittua yhtyeen mukaan Uuden Musiikin X -ohjelman Nosteessa-osioon. Lisäksi kappale on saanut soittoa muun muassa Radio Rockin, Radio Suomirockin sekä Radio Cityn taajuuksilla. 

 

Antivalent julkaisee Lifelong-debyyttialbumin Rockhopper Musicin kautta 21.10.2022.

Instagram Instagram Facebook Facebook Spotify Spotify Youtube Youtube