right-svg-background left-svg-background

JAMBO & BAND

Turusta, tarkemmin Kaarinasta kotoisin oleva jambo on suomenkielistä räppiä tekevä artisti. jambon matka kohti Suomen huippua alkoi vuonna 2016, kun nuori taiteilija teki debyyttinsä Groundline –nimisen yhtyeen kappaleella Kun sä tuut ni mä meen. Viisi vuotta, merikontillinen duusseja ja väkevä nippu levytettyjä biisejä myöhemmin jambo debytoi Suomen Top 50 -listalla kappaleellaan deäm vuonna 2021. 

YleX:n Läpimurto 2022 -yleisöäänestyksen voittanut artisti on kerännyt itselleen laajan fanijoukon. Tätä nykyä Booan ja Sonyn kautta musiikkia julkaiseva artisti tunnetaan lukuisista Spotifyn Top 50 -listan singleistä, kuten perjantai (feat. Perjantai4000), tarviin tilaa (feat. william) ja Haloo Helsingin kanssa yhteistyönä tehty Reiviluola Remix.

jambo julkaisi loppuvuodesta 2022 vapaa -debyyttialbuminsa, jonka tavoitteena oli vapauttaa artisti kysymyksestä: “Pitäiskö sun mennä oikeisiin töihin?”. Noin 10 miljoonaa streamia myöhemmin voidaan kysymyksen todeta olevan nykyään melko irrelevantti. Kahdentoista kappaleen kokonaisuudella kuullaan williamin, Ville Gallen, Perjantai4000 lisäksi myös Costeeta ja Timo Pieni Huijausta. 

Suomen nopeimmin kasvaviin artisteihin lukeutuva jambo viimeistelee tällä hetkellä toista albumiaan. Nuoren artistin musiikki on oivaltava sekoitus elektronisia soundeja, kehoa liikuttavaa RnB:tä ja luovasti sanoitettua räppiä. Taitavista muusikoista koostuvan bändin ja ystävänsä ja keikka-DJ:nsä Veeti Ossin kanssa jambon live on ainutlaatuinen show, joka ei jätä ketään kylmäksi.

 

Instagram Instagram Facebook Facebook Spotify Spotify Youtube Youtube