right-svg-background left-svg-background

JARKKO MARTIKAINEN

Jarkko Martikainen on monien kulttuurialojen mies, jonka toimintaa on aina ohjannut laulunteon, levytysten ja keikkailun kolmiyhteys. Vuonna 2004 alkaneen soolouran ja etenkin vuonna 2006 ilmestyneen Rakkaus–albumin myötä Martikaisen taiteen määritelmät laajenivat ja tekemisiin tuli mukaan myös pohdiskelevampia sävyjä.

Martikainen on tehnyt ja esittänyt musiikkiaan jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Musisoinnin lomassa hän on myös julkaissut kolme kirjaa ja tuottanut mm. Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen sekä Samuli Putron albumeja. Pitkäkestoisimman työnsä Martikainen on tehnyt YUP:n säveltävänä ja sanoittavana laulajakitaristina: vuosina 1988–2018 yhtye synnytti yhteensä 11 albumia, kaksi kokoelmalevyä ja historiikki dvd:n.

Lost in Musicin lauteilla nähtävä Martikainen nauttii järkähtämätöntä livesuosiota ja kiertää Suomea uuden musiikin siivittämänä ahkerasti. Lokakuun lopussa julkaistava yhdeksäs albumi Itse tehty elämä sisältää artistin itsensä mukaan ”vain vähän sarkasmia saati itseruoskintaa”.

Instagram Instagram Facebook Facebook Spotify Spotify Youtube Youtube