right-svg-background left-svg-background

KAUKOLAMPI

Timo Kaukolampi on helsinkiläinen kokeellisen musiikin taiteilija sekä itseoppinut säveltäjä ja tuottaja. Kaukolammen tavoite on tuhota ja luoda uudelleen musiikillinen tuotantonsa jokaisen uuden projektin ja julkaisun myötä. Tutkimusretkellään Kaukolampi on luonut useita musiikillisia tutkielmia, esimerkiksi yhtyeet K-X-P ja Opel Bastards. Nykyään hän keskittyy lähinnä soolotaiteeseensa ja elokuvamusiikkiin.

Kaukolampi ei usko kilpailuun, vaan artistin on täytettävä se tyhjiö, joka hänen musiikkinsa on tarkoitettu täyttämään. Hän kertoo vihaavansa nostalgiaa. Työskennellessään tiiviisti Tuomo ”P” Purasen (K-X-P, Opel Bastards) kanssa elokuvamusiikin taiteen parissa hän on myös saavuttanut monien elokuva-alan ammattilaisten luottamuksen ja tunnustuksen. Vuonna 2018 kaksikko voitti Jussi-palkinnon parhaasta alkuperäisääniraidasta elokuvalle Eutanizer, joka valittiin myös edustamaan Suomea Oscar-gaalaan. Kuluvan vuoden kesäkuussa julkaistu albumi Inside the Sphere on Kaukolammen uusinta tuotantoa.

Instagram Instagram Facebook Facebook Spotify Spotify Youtube Youtube