Lake Jons pyörii sisäänpäin kuin paksu sumu miedossa pohjoistuulessa. Kansainvälisesti arvostettu suomalaisyhtye syntyi syvällä metsien keskellä tumman järven äärellä – järven, josta yhtye sai nimensä. Lake Jonsin muodostavat Jooel Jons ja Mikko Pennanen, molemmat klassisen koulutuksen saaneita rumpaleita, jotka yhdessä tuottajaparina ja muusikkoina hiovat Lake Jonsista alati kiinnostavampaa helmeä. Yhtyeen vetovoima perustuu pitkälti juuri Suomen luonnosta haettuihin vivahteisiin.
Hiljattain kolmannen albuminsa Running Third julkaissut, miljoonia striimauskertoja kansainvälisesti kerännyt yhtye on levytystauon jälkeen palannut juurilleen entistä viisaampana ja vahvempana. Ahkerasti ulkomaillakin uransa aikana keikkaillut yhtye on myös Suomessa kiertänyt legendaariset festivaalilavat ja nousee Lost In Musicin lavalle tiukimmassa keikkaiskussa koskaan.