right-svg-background left-svg-background

LYYTI

Kaksi albumia julkaissut Lyyti on lyhyessä ajassa hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan, joka pistää lauluntekijäperinnettä uusiksi. Painavaa asiaa ja kevyttä musiikkia – ja hetkeä myöhemmin ihan toisin päin.

Ylistystä kerännyt kakkosalbumi Toiveet ja helyt (2021) toi Lyytille ensimmäisen Emma-ehdokkuuden sekä Vuoden artistin tittelin (Indie Awards 2022).

Lyyti sanoittaa nykymaailmaa tavalla, joka itkettää, riemastuttaa ja iskee ilmat pihalle. Ote on toiveikas, vaikka pohjamudissa käydään. Mihin voi soittaa, kun metsäpalo leviää näytöltä yksiön eteiseen?

Musiikki tanssittaa pianon, syntetisaattoreiden ja varmaotteisen komppiryhmän voimin. Lyyti on yhtyeensä kanssa kasvattanut mainetta myös häikäisevänä live-esiintyjänä, jonka heittäytymiskyky tekee jokaisesta keikasta ainutlaatuisen.

”Harvoinpa sitä pääsee todistamaan konserttia, jota seuraa täysin haltioituneena, ihmeissään ja täynnä onnea.” (Helsingin Sanomat 17.10.2021)

”Lyytin keikka tuntui liki sukupolvikokemukselta: tämä aika kotimaisessa musiikissa muistetaan juuri tällaisista keikoista ja sellaisista levyistä kuin Toiveet ja helyt. Lyyti oli kerrassaan ekstaattisen hyvä. ” (Keskisuomalainen 10.4.2022)

Instagram Instagram Facebook Facebook Spotify Spotify