right-svg-background left-svg-background

ROCK BAND FROM HELL

rock band from hell on uusi energinen rock-ryhmä Oulusta. Yhtyeen musiikki on pelkistettyä ja trendikästä bändivetoista rockia, jossa voi kuulla aineksia monelta suunnalta aina punkista ja popista nykypäivän jenkki-trapiin. Vaikka vanhat klassiset rockbändit on otettu haltuun, lopputuloksessa kuuluvat myös tuoreemmat vaikutteet. Yhtye julkaisee debyyttialbuminsa Music for Late Night Activities 1. Syyskuuta.

Bändin tulevalta debyyttialbumilta on aiemmin julkaistu kuusi singleä, joista viimeisin, Never Wanna See You Again tuli ulos kesäkuussa. Debyyttisingle Why Don’t You Die lähentelee puolen miljoonan striimin rajaa, ja yhtyeen kappaleet ovat saaneet Suomessa ja Englannissa myös radiosoittoa.

Vaikka yhtye on vasta aloittamassa keikkauraansa, silläkin saralla pohjatyö on jo tehty. Laulaja-kitaristi Jani Tillman ja rumpali Mikko Nykänen ehtivät soittaa teini-ikäisinä perustamassaan Faceliftissä melkein kokonaisen vuosikymmenen. Tillmanin ja Nykäsen lisäksi bändin kokoonpanossa on mukana kitaristi Jere Siivikko.

Instagram Instagram Facebook Facebook Spotify Spotify Youtube Youtube