right-svg-background left-svg-background

ROJU

Roju on uuden polven nouseva modernin metallin bändi, jonka soundissa yhdistyy häikäilemättömästi vuosituhannen vaihteen nu-metal, moderni metalli, djent ja metalcore. Debyyttisinkku Calamityn oli tarkoitus jäädä yhtyeen ainoaksi, mutta kappaleen maailmanlaajuinen positiivinen vastaanotto niin kuuntelijoilta kuin kriitikoilta rohkaisi jatkamaan uuden soundin parissa. Uuden musiikin julkaisu jatkui ripeällä tahdilla: kolmas single Event Horizon sai ensisoittonsa Suomen suurimmalla raskaan musiikin radiokanavalla, Radio Rockilla. Yhtye äänestettiin yhdeksi vuoden lupaavimmaksi tulokkaaksi Kaaoszinen lukijagallupissa 2020. 

Roju julkaisi alkuvuodesta 2021 NIL-nimeä kantavan debyytti-EP:n. Yhtyeen julkaisuja on tähän mennessä streamattu lähes 200 000 kertaa. Loppuvuodesta 2020 julkaistu single Devil’s Bridge feat. Jani Korpela jäi viimeiseksi julkaisuksi alkuperäisen laulajan Joni Karjalaisen kanssa. Tää vuonna Roju sai riveihinsä uuden laulajan Tuomas “Tsuomasun”, ja työstää nykyisellä kokoonpanolla taukoamatta uutta materiaalia. Rojun tunnistaa energisestä live-esiintymisestä, raskaista riffeistä ja mieleenpainuvista melodioista.

Instagram Instagram Facebook Facebook Spotify Spotify Youtube Youtube