Metallibändi Turmion Kätilöt on tunnettu tiukkana live-yhtyeenä alkuajoistaan lähtien. 90-luvun diskokompit, kaasu pohjassa paahtaminen, yhteislaulut, tarttuvat melodiat – kaikkea löytyy, eikä sääntöjä ole. Kuitenkin heti pinnan alle kurkistaessa voi nähdä pimeyden osoittavan kuulijaa syyttävällä sormellaan. Turmion kätilöiden maailmaa kiertänyttä livespektaakkelinsa on kuvailtu hulluimmaksi ja raivokkaimmaksi mitä maa päällään kantaa, luoden oman kieroutuneen todellisuutensa, johon vain Turmion Kätilöt kykenee.
Turmion Kätilöt syntyi vuonna 2003 MC Raaka Pee:n ja DJ Vastapallon yhteistyönä. Pian yhtyeeseen liittyivät Master Bates, Run-Q, DQ ja Spellgoth ja näi yhtye oli valmis. Muutamien kokoonpanomuutosten jälkeen, Bobby Undertakerin ja Shag-U:n korvatessa DJ Vastapallon ja Spellgothin, yhtyeestä tuli se diskometallimörssäri, jollaisena Turmion Kätilöt tänä päivänä tunnetaan. Yli kymmenen pitkäsoittoa ja useita singlejulkaisuja repertuaarissaan, yhtye julkaisi uusimman, Omen X -nimeä kantavan albuminsa alkuvuodesta 2023.
TURMION KÄTILÖT
