right-svg-background left-svg-background

UHRISAVU

Tampereelta lähtöisin oleva Uhrisavu hakee inspiraationsa niin menneisyydestä kuin tulevaisuudesta. Musiikillisesti mieleenpainuvalla kokonaisuudella vuonna 2022 alkunsa saanut yhtye yhdistää 80-luvun post-punk-yhtyeitä sekä vaikutteita modernin Itä-Euroopan estetiikasta. Suomalainen melankolia tiivistyy mieleenpainuviksi kappaleiksi, jotka ovat keränneet kuulijoita ja kiinnostusta ympäri maailman. 

Vuoden aikana kolme sinkkua sekä kolme tuplasinkkua julkaissut Uhrisavu on nousussa suomalaisen vaihtoehtomusiikin piireissä. Tulevat live-esiintymiset ja julkaisut vangitsevat uutta yleisöä hypnoottiseksi kuvaillulla toteutuksellaan. Maailman dystooppisesta luonteesta ja toivottomista tulevaisuuden visioista ammentaviin suomenkielisiin sanoituksiin voi jokainen uppoutua ja löytää peilauspintaa. Yhtyeen musiikki antaa raamit elämälle ja kuolemalle, epätoivolle ja uskolle.

Uhrisavu esiintyy torstaina 5.10. Maanalaisessa osana Radio Helsingin Korkeajännite-ohjelman kuratoimaa iltaa.

Instagram Instagram Spotify Spotify Youtube Youtube