Von Pearl on Karina-yhtyeestä tutun Helmi Tikkasen debyytti sooloartistina. Arvostettu ja laajasti Eurooppaakin kiertänyt Karina oli mm. ehdolla Nordic Music Prizen saajaksi kunnes jäi tauolle vuonna 2022.
Tokiossa viimeisen vuoden asunut Tikkanen on julkaissut 29. syyskuuta julkaistavalta, Precious-nimeä kantavalta debyyttialbumiltaan kaksi singleä ja videota: Here julkaistiin toukokuussa ja toinen single Android (feat. SITOI) elokuussa.
Tikkanen on säveltänyt ja sanoittanut kaikki levyn kappaleet sekä myös sovittanut ja tuottanut ne yhteistyössä AHO:n (Matti Ahopelto) kanssa.