Background image Background image
Background image

william on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut paikkansa kotimaisen hiphop- ja rytmimusiikin sydämestä. Melodista trap-musiikkia tekevä raumalaislähtöinen artisti on saavuttanut faniensa sekä myös radioaaltojen suosion, samalla kun artistin sinkkujulkaisut ovat vuorollaan pongahtaneet Spotify-listojen kärkipaikoille. 

Ennennäkemättömän määrän kuunteluita sekä ennätyksiä saavuttanut jättihitti Penelope siivitti artistin maanlaajuiseen tietoisuuteen. williamin syksyllä 2020 julkaistu debyyttialbumi “Shakespeare” nousi poikkeuksellisesti kokonaisuudessaan Spotifyn TOP 30-listalle. Artisti on yksi uuden aallon musiikin seuratuimmista tekijöistä, joka tunnistetaan persoonallisesta soundistaan sekä koukuttavista kappaleistaan, kuten Demonit, Kopiokissa ja Flyys. 

Parhaillaan william valmistautuu julkaisemaan uuden “Boy Wonder” -albuminsa (2021).

williamin live-esiintymisiä kysytään jatkuvasti lisää ja artistin voikin löytää kiertueelta ympäri Suomen, aina festarikeikoilta yökerhoihin ja yksityistilaisuuksiin. Oman tuotantonsa lisäksi hän on mukana tuoreessa Uzi Boys -kollektiivissa yhdessä Bizin ja TIPPA:n kanssa.

william Lost In Musicissa:
päivä: torstai 7.10.
venue: Tampere-talo
aika: tba

Instagram Instagram Spotify Spotify Youtube Youtube