Suomen suurin ja merkittävin showcase-festivaali Lost In Music valtaa jälleen Tampereen keikkapaikat ja tapahtumatalot 7.-9.10.2021.
Tänään avattiin lokakuun 2021 Lost In Musiciin kaksi erillistä artistihakua, joista toinen on suunnattu signaamattomille uusille artisteille ja toinen musiikkialalla jo toimivien artistien edustajille. Tänään julkistettiin myös 2021 Lost In Musicin artistityöryhmän kokoonpano, jossa on edustettuna monipuolisesti Suomen musiikkialan ääni.
“Lost In Musicin tarve on tulevana syksynä korostuneen suuri. Koko musiikkialan sitouttaminen tapahtumaan ja sen kehittämiseen on entistä kriittisempää tänä vuonna. Kahteen osaan jaetulla artistihaulla pyrimme selkeyttämään samalla niin alan ammattilaisten edustamien artistien hakuprosessia sekä nostaa samalla signaamattomien tuoreita artisteja paremmin esiin oman haun myötä. Musiikkialan ammattilaisista koostuva artistityöryhmä varmistaa diversiteetin ja kuumien uusien artistien esittelyn. Haluamme sitouttaa musiikkialaa ohjelmiston rakentamisessa, jotta ohjelmisto palvelee parhaalla mahdollisella tavalla niin kotimaisia kuin kansainvälisiä vieraita. ” taustoittaa tapahtuman promoottorina toimiva Sunborn Liven Pietu Sepponen.
Artistityöryhmän muodostaa seuraava kokoonpano:
Pietu Sepponen – Lost In Musicin promoottori (lopulliset artistivalinnat)
Renaz Ebrahimi – YleX (Yeboyah, Renaz ja Wekesa)
Teppo Vapaus – YleX (Uuden Musiikin Rock Show)
Roberto Rodriguez – YleX (Uuden Musiikin X)
Stella Kylä-Liuhala – Universal Music Finland
Noora Kärki – Warner Music Finland
Nosh A Lody – Sony Music Finland
Jussi Mäntysaari – Nelonen Media
Annika Oksanen – Live Nation Finland
Aino-Maria Paasivirta – Fullsteam Agency
Feniks Willamo – All Day Agency
Esa Tontti – Alt Agency
Niko Kangas – Music Finland
Mikko Meriläinen – Soundi
Janne Laurila – Tullikamari
Samppa Rinne – Tampere-talo
Annamaija Saarela – G Live Lab
Marko Nikula – Olympia
Rowan Rafferty – Yo-talo
Jos haluat esiintymään Lost In Musicin yleisön ja Musiikki & Mediassa vierailevien musiikkialan ammattilaisten eteen tänä syksynä, täytä artistihakemus osoitteessa www.lostinmusic.fi/artistit.
Mikäli edustat alalla jo toimivia artisteja, löydät musiikkialan ammattilaisille suunnatun artistihakulomakkeen täältä.
Molemmat lomakkeet ovat auki 31.5.2021 saakka.
Lipunmyynti Lost In Musiciin alkaa pian – stay tuned!